Oppia kirjaston oman pakopelin tekemiseen

1.10.2024
klo 9.30 – 15.30
Kouvola, Sokos Hotel Vaakuna

Herätä pakopeli-ideasi eloon Kouvolan koulutuspäivässä!

Onko kirjastossasi ollut toiveita tai ehkäpä ideoitakin oman pakopelin tekemisestä, mutta käytännön toteutus kaipaisi ohjausta? Nyt on oiva mahdollisuus oppia Miikka Poutavirran opastamana, kuinka omia pakopeli-ideoita voi lähteä toteuttamaan käytännössä.

Koulutuksessa harjoitellaan yhdessä pakopelin tehtäväsarjan laatimista, lukkojen ja koodien toteuttamista sekä monipuolisesti pakopelin rakentamisen käytäntöjä. Koulutuksessa pääsee tutustumaan rekvisiittaan ja esineistöön, joista osallistujat toteuttavat koulutuspäivän aikana harjoituspakopelin osia.

Millaisiin tarpeisiin koulutus vastaa?

Koulutus on suunniteltu avuksi pakopelioppaiden ohjeiden ymmärtämiseen ja käytännön tekemiseen. Koulutus on keskusteleva ja oppiminen tapahtuu alustusluennon lisäksi itse kokeilemalla ja tekemällä. Koulutus antaa apuja ja inspiraatiota kirjastojen omien pelien toteuttamiseen, ja vinkkejä myös oman esineistön hankintaan pienellä budjetilla. Aiempaa kokemusta pakopelien tekemisestä ei tarvitse olla eli koulutus sopii kaikille kirjastolaisille. Lisäksi koulutus sopii heille, joilla on jo ideoita omien pakopelien teemoista tai juonesta.

Aikataulu

9:30 Aamukahvit (AKE tarjoaa)
10:15 Alustus pakopelin käytännön toteutuksesta kirjaston käyttöön

11:30 Lounas (omakustanteinen, AKElla on pöytävaraus hotellin Frans & Rose Bistroon)
12:30 Tehtävien ideoimista ja toteuttamista käytännössä

14:00 Iltapäiväkahvit (AKE tarjoaa)
14:30 Tehtävien hiomista ja yhteensovittelua kokonaiseksi tehtäväsarjaksi
15:15 Koulutuksen koonti keskustellen ja näkymiä tulevaan

Koulutus päättyy n. klo 15:30.

Kohderyhmä ja ilmoittautuminen

Koulutus on suunnattu ensisijaisesti Lahden AKE-alueen kirjastolaisille, mutta vapaille paikoille saa ilmoittautua mukaan muualtakin. Koulutukseen mahtuu enintään 25 osallistujaa.

Ilmoittaudu mukaan tällä lomakkeella 20.9.2024 mennessä.
Koulutuksessa on jäljellä muutama vapaa paikka.

Lisätietoja

Noora Oluikpe, sisältökoordinaattori
noora.oluikpe@lahti.fi
puh. 044 482 6154