Vihreällä pohjalla Vaikuttava kirjasto -kampanjan tunnus, joka muodostuu keskellä olevasta huutomerkistä ja jonka ympärillä teksti vaikuttava kirjasto ympyrän muodossa.

Vaikuttava kirjasto ‑kampanja toteutetaan myös syksyllä 2025 

Lahden alueellista kehittämistehtävää hoitava kirjasto (AKE) on tänäkin vuonna koordinoimassa Vaikuttava kirjasto ‑kampanjaa alueellaan. Kampanjan tavoitteena on lisätä päättäjien tietämystä yleisten kirjastojen palveluista sekä vuoropuhelua kirjastojen ja päättäjien välillä. 

Vuonna 2024 ensimmäisen kerran toteutettu kampanja kokosi yhteen 16 kirjastoa eri puolilta aluetta mukaan kampanjan suunnitteluun. Taustamateriaalien ja kirjastoammattilaisten kanssa pidettyjen työpajojen pohjalta mainostoimisto Avidly laati upeat materiaalit kampanjan tueksi.  Esitteitä jaettiin kaikkiin alueen kirjastoihin. 

Tänä vuonna kampanja-aikaa on pidennetty, ja se ajoittuu syys- ja lokakuulle, jolloin AKE järjestää kampanjan tueksi etäkahvitilaisuuksia ja koulutusta kirjastoammattilaisille. Tähän aikaan on hyvä ajoittaa myös kirjastojen esittelytilaisuudet päättäjille, vierailut lautakuntien kokouksissa tai muu kampanjointi, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 

AKE tarjoaa kampanjan tueksi 

Lisätietoa Vaikuttava kirjasto ‑kampanjan materiaaleista

Eri tapoja olla mukana kampanjassa

Kampanjaan osallistuva kirjasto voi olla mukana kampanjassa: 

Vasemmalla infonäyttö, jolla kampanjaslogan Kirjasto vaikuttaa sinunkin kuntasi elinvoimaan. Infotaulun vieressä asiakaspalautteen keräämiseen tarkoitettu laite, jossa lukee Miten onnistuimme tänään. Taustalla Lahden pääkirjaston aulatila, jossa kävelee farkkutakkiin pukeutunut asiakas.

Kampanjaa toteuttamassa 

Lahden AKE koordinoi kampanjaa. Käytännössä kirjastonjohtajat, kirjastojen viestintävastaavat ja muu henkilöstö toteuttavat paikallisesti, omassa kirjastossaan. 

Kampanjaan liittyvät tilaisuudet ja alustava aikataulu 

Voit tilata käyttöösi kampanjamateriaalit Vaikuttava kirjasto ‑ilmeellä vaikka heti!

Virittäytymistä viestintään kevään koulutuksissa ja etäkahveilla: 

Kampanjaesitteet lähetetään kirjastoille kesäkuussa. 

Syys-lokakuussa

Kampanja-aika on 1.9.–31.10.2025. 

Alkusyksystä käytettävissä on myös uusia kampanjamateriaaleja (Turun, Joensuun ja Oulun AKE-kirjastojen laatima lukutaitoteemainen viestintäpaketti). 

Alustavia ajankohtia yhteisille tilaisuuksille: 

Mukaan kampanjaan? 

Haluatko kampanjamateriaalit käyttöösi ja kutsut yhteisiin tilaisuuksiin? Ilmoittaudu täällä. 

Kampanja on suunnattu Lahden AKE-alueen (Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme) yleisille kirjastoille, mutta materiaaleja voivat hyödyntää muutkin kiinnostuneet. 

Lisätietoa

Kirjastopalvelukoordinaattori
Hanna Pitkänen
Lahden kaupunginkirjasto,
alueellinen kehittämistehtävä
hanna.pitkanen2@lahti.fi
044 482 6071