The Office -meemi koululaisvinkkauksesta.
@kirjastomeemit

“Toivon, että kirjastotyö valottuu meemien kautta paremmin” — @kirjastomeemit luo positiivista mielikuvaa kirjastoista

Johdanto ja kysymykset: mediakasvatuskoordinaattori Pasi Kangas, Lahden kaupunginkirjasto

Meemien lukutaito on osa medialukutaitoa ja tärkeä kansalaistaito, sillä nopeasti internetissä leviävät meemit ovat voimakas viestinnän ja vaikuttamisen väline. Meemeillä pyritään naurattamaan someyleisöä, otetaan osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toisinaan levitetään myös mis- ja disinformaatiota. Meemeihin tuleekin siis suhtautua samalla vakavuudella kuin mihin tahansa netissä leviävään viestiin: kuka meemiä jakaa, mitä sillä halutaan viestiä ja mitä merkityksiä meemissä käytetty kuva ja teksti pitävät sisällään?

Voitaisiinko meemejä hyödyntää siis myös kirjastojen puolesta puhumiseen ja uusien yleisöjen tavoittamiseen?

Jututimme Mediataitoviikon kunniaksi anonyyminä pysyttelevää kirjastomeemit-tilin ylläpitäjää meemien tekemisestä ja kirjastotyöstä sekä siitä, mitä hän haluaa kirjastomaailmaan sijoittuvilla meemeillään kertoa kirjastoista ja kirjaston työntekijöistä. Puoli vuotta toiminnassa olleella kirjastomeemit-tilillä on Instagramissa jo 1789 seuraajaa.

1) Mikä on kirjastomeemit-tili ja miten päädyit tilin perustamiseen?

Kirjastomeemit on kirjastovirkailijoiden, kirjastonhoitajien ja kirjastossa paljon aikaa viettävien tili. Tein ensimmäiset meemit elokuussa 2021. Olen viettänyt paljon aikaa kirjastossa esiteinivuosista lähtien ja olen nyt ensimmäisessä kirjastotyöpaikassa. Olen keskustellut paljon työkavereideni kanssa kirjastojen ongelmakohdista ja miten voisimme paremmin saavuttaa asiakkaamme. Kirjastovirkailijan ammatin ympärillä pyörii edelleen paljon mystisyyttä. Teemme paljon töitä hyllyttämisen lisäksi, mutta se ei juuri näy ulospäin. On myös asioita, jotka ovat virkailijalle itsestäänselviä, mutta asiakkaalle täysin käsittämättömiä. 

Halusin tilini kautta luoda kirjastosta ja kirjaston työntekijästä helposti lähestyttävän kuvan. Samalla se toimii kirjastojen mainoskanavana ja toivon mukaan kirjastotyöntekijöiden ammattiylpeyden nostattajana.

2) Millaista on tehdä meemejä juuri kirjastosta ja miten meemit on otettu vastaan?

Kirjastoista saa monentasoisia meemejä. Asiakaspalvelutilanteet aiheuttavat komiikkaa päivittäin. Kirjastojen jargon ja julkiselle palvelulle ominaiset kankeudet toimivat kuivan huumorin lähteinä. Monessa meemissä naureskelin kirjastovirkailijan pelolle. Kuulin monen ikäisiltä asiakkailta, että he eivät uskalla hakea uutta korttia tai käydä maksamassa myöhästymismaksuja, koska pelkäävät virkailijan tuomitsevaa reaktiota! Jos sellainen asiakaskohtaaminen on este lukuharrastuksen jatkumiselle, niin pitää kyllä katsoa peiliin. 

Meemit on otettu hyvin vastaan. Olen nähnyt kuvia, jossa meemejä on tulostettu asiakkaiden nähtäville ja liitetty jopa virkailijan lahjapaketin päälle! Meemit ovat naurattaneet useammassakin kahvihuoneessa. Saan myös uusia meemi-ideoita ja valmiita kuviakin fanipostina. Muutama kuva on tullut minulle jaettavaksi, koska kyseinen kirjasto ei antanut julkaista meemejä omassa somessaan. Olen vastaanottoon erittäin tyytyväinen.

3) Mihin julkaisemaasi meemiin olet erityisen tyytyväinen? Mikä tekee mielestäsi meemistä onnistuneen?

Lempimeemini on koululaisvinkkaukseen liittyvä meemi. Siinä kävin läpi ensimmäisen vinkkauskertani fiiliksiä. Sain onneksi esimieheltäni tukea ja opastusta, mutta silti! Uni oli vähissä ja kämmenet hiessä, mutta lopputulos ylitti kaikki odotukseni. “Sopiiko ylihuomenna?” on onneksi liioiteltua. Halusin vain lisätä ahdistusta, joka tilanteessa oli muutenkin läsnä. Kommenteissa ilmeni samanlaisia fiiliksiä, vaikka vinkkauskertoja olisikin jo useampi takana. En voi väittää, että jännitys olisi helpottanut itsellänikään. Vinkkaaminen on oikeasti hauskaa ja vaikuttavaa puuhaa. Piti vain päästä alkujännityksestä yli. Meemin tekemisen aikaan katsoin vaimoni kanssa The Office-sarjaa päivittäin. Michael Scottin ilmeet olivat täten varma valinta. Meemissä pitää olla hyvä tarinankerronta, ymmärrettävä konteksti ja yllätysmomentti. Samat tehokeinot kuin kirjassakin.

Hyvä esimerkki ja muutenkin lempparini on meemi, jossa kirjaston työntekijä vie uutuuskirjat kotiin heti kun ne saapuvat. Asia oli ehkä hieman salainen, mutta se vain lisäsi meemin herkullisuutta. Varsinkin, kun viimeisessä ruudussa on varausjonossa kärvistelevä asiakas. Kuva pitää valita oikein! Jos valitset väärän meemipohjan, voit tulla helposti väärinymmärretyksi. Meemien oikea käyttö vaatii aiheeseen tutustumista. Tiedonhakuun suosittelen osoitetta www.knowyourmeme.com.


4) Meemien avulla voidaan nostaa esille asioita, jotka jäävät julkisessa keskustelussa muuten vähälle huomiolle. Mitä asioita haluat tililläsi erityisesti nostaa esille kirjastoista tai kirjastojen arjesta?

Meemeissä nousee esille kirjastolaisen inhimillisyys, väärät mielikuvat kirjastosta ja sen työntekijöistä, kirjastopalveluiden olemassaolo ja kirjastolaisen työnkuvan laajuus. Eräs meemi esittää tilanteen, jossa naureskellaan kirjastoalan koulutukselle ja työntekijän tarpeellisuudelle. Kommentissa paljastuu, että eräs kirjastotoimen johtava puhui samalla tavalla työntekijöille. Toivon, että kirjastotyö valottuu meemien kautta paremmin. Kirjastotyöstäkin saa olla ylpeä! Toivon myös, että meemien kautta insta-käyttäjät löytävät kirjaston uudelleen tai uudessa valossa.

5) Vinkkaa kolme muuta kiinnostavaa kotimaista meemitiliä ja kerro, mikä niissä on kiinnostavaa.

1. @the_memeing_librarian, ehdottomasti! Kirjastomeemit-tiliä ei olisi ilman tätä. Amerikkalainen kirjastomeemitili, joka antoi lähtöinspiraation. 

2. @vainkeskiluokkajutut. Aivan mahtava! Kaikki arkinen saa kyytiä. Näistä saa jaksamista maanantaisin.

3. @esan_erikeeperin_haistelujengi. Levotonta meemiestetiikkaa parhaimmillaan. Iltahepuleihin varma valinta.