Kuva: Minna Lattu
Lappeenrannan kaupunginkirjasto

Artikkeli on koostettu Lahden AKE:n Valmiuksia vaikuttavaan kokoelmatyöhön ‑koulutuspäivän keskustelujen, esitysten ja kerätyn palautteen pohjalta. Koulutus järjestettiin Lappeenrannassa maaliskuussa 2024. 

Teksti: Noora Oluikpe

Valmiuksia vaikuttavaan kokoelmatyöhön ‑koulutuspäivä keräsi Lappeenrantaan 25 kirjastoammattilaista keskustelemaan kokoelmatyön polttavista teemoista. Helsingin kaupunginkirjaston erikoiskirjastonhoitaja Sini Helminen alusti koulutuspäivää luennolla pirstaloituvasta kokoelmatyöstä. Puheenvuoro oli jatkoa aiemmin tekemällemme Kokoelmatyön ytimessä ‑Liboppi-kurssin podcastille.

Helminen käsitteli puheenvuorossaan kokoelmatyön ajautumista yhä kauemmaksi kirjastoalan ammattilaisten vaikutuspiiristä. Erityisesti isoissa organisaatioissa on paljon tekijöitä, mikä saattaa johtaa siihen, ettei toinen käsi tiedä, mitä toinen tekee. Käsitys kokoelmasta ja sen hoitamisesta hämärtyy helposti.

Vuonna 2019 Helsingin kaupunginkirjastossa aloitettiin aineiston kellutus ja otettiin käyttöön älykäs aineiston hallintajärjestelmä IMMS (Intelligent Material Management System). Järjestelmä on suunniteltu vastaamaan kasvavaan tarpeeseen hallita entistä suurempia aineistomääriä. Se mahdollistaa esimerkiksi aineistojen käsittelyn laatikoittain. Kelluva kokoelma ja IMMS:n algoritmien käyttö ovat nostaneet pinnalle kysymyksen, kuka lopulta päättää, millainen kirjaston kokoelma on.

Vaikuttava aineistovalinta

Helsingin kaupunginkirjaston aineistovalinnalla – kuten kirjastoissa tehtävällä aineistovalinnalla ylipäätään – on valtava vaikutus suomenkielisen kirjallisuuden kustantamiseen ja koko kustannusalaan. Pienellä kielialueella yleisten kirjastojen ostot ovat merkittävä kustannustoimintaa ylläpitävä voima. Kirjastojen toiveet eivät kuitenkaan aina tule kuulluiksi vaan kuluttajamarkkinat ohjaavat kustannusalaa voimakkaammin.

Kuilu kuluttajien ja kirjastojen tarpeiden välillä on kasvanut syväksi. Kustannustoiminnan ylläpitämiseksi tarvitaan hyvin myyviä tuotteita. Hittituote syntyy nopeasti ja myynnin elinkaari voi olla hyvinkin lyhyt, jotta seuraava tuote pystytään markkinoimaan mahdollisimman pian. Tällaiseen tarpeeseen vastaavat esimerkiksi erilaiset sarjakirjat sekä sosiaalisen median imussa nousevat kausittaiset ilmiöt.

Kirjastoihin tarvitaan ennen kaikkea sisällöllisesti merkittävää kirjallisuutta. Hittituotteita toki myös lainataan paljon, mutta toivottavaa olisi, että sisällöt kestäisivät aikaa ja vastaisivat väestön tarpeisiin pidempään kuin yhden sesongin ajan.

Kysyntää olisi laajemmalle ja aiheiltaan monipuolisemmalle valikoimalle lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Samoin tarjolla saisi olla laajempi kirjo selkokirjallisuutta, jonka sisällöissä oltaisiin huomioitu paremmin lukijoiden erilaisia taustoja. Kirjastoilla olisi myös jatkuva tarve hankkia uusia kappaleita vanhemmista, suosituista teoksista.

Sisältöjen lisäksi keskusteluissa nousi esille myös se, että markkinoille tulee yhä enemmän erilaisia erikoiskirjoja, joiden ulkoasu voi rajoittaa sopivuutta kirjaston kokoelmiin. Painonapit, luukut ja irralliset lisäosat eivät kestä kirjastokäytössä. Paristojen vaihtaminen on kallista ja kuormittaa ympäristöä. Monissa kirjastoissa onkin linjattu, ettei lisäominaisuuksilla varusteltuja kirjoja hankita kokoelmiin ollenkaan.

Lukutaitotyö ja laadukas kokoelmatyö kulkevat käsi kädessä

Koulutuspäivää koostavassa kommenttipuheenvuorossaan Helsingin kaupunginkirjaston erityissuunnittelija Aija Laine valtakunnallisesta kehittämistehtävästä (VAKE) nosti keskusteluun äärimmäisen tärkeän kysymyksen: Kun puhutaan lukutaitotyön merkityksestä, nähdäänkö ja tiedostetaanko sen kiinteä nivoutuminen monipuolisiin kokoelmiin ja laadukkaaseen kokoelmatyöhön? Ei ole mahdollista toteuttaa laadukasta lukutaitotyötä kouluissa ja kirjastoissa, jos kokoelmat supistuvat sekä määrältään että laadultaan.

Kirjastoista käsin näemme, että kokoelmat eivät välttämättä vastaa perusopetuksen, lasten ja nuorten sekä heikosti lukevien ja harjoitusta tarvitsevien kaiken ikäisten ihmisten tarpeisiin. Kiinnostus lukemista kohtaan voi jäädä kokonaan heräämättä, jos itselle kiinnostavia ja merkityksellisiä aihepiirejä tai tyylilajeja ei ole tarjolla.

Kirjallisuuden tulisi haastaa ajattelua ja tarjota oivaltamisen mahdollisuuksia, vaikka kieli olisikin helpotettua. Samoin kirjallisuuden tulisi yhä vastata myös lukijoiden tiedontarpeisiin, vaikka tietoa onkin tarjolla paljon sähköisessä muodossa. Esimerkiksi painetuille lasten tietokirjoille, jotka selkeämmin liittyisivät peruskoulun eri vuosiluokilla opiskeltaviin aihepiireihin, olisi kysyntää.

Kirjaston asiakkaiden lukutaidon tukemisen tarpeet ovat merkittävästi laajemmat kuin mihin kustannusala pystyy tänä päivänä vastaamaan. Kirjastot tarvitsevat sisäänheittotuotteiden ja suosittujen aineistojen lisäksi myös vanhempia, hyväksi todettuja ja kiinnostavia aineistoja, kirjasarjojen puuttuvia osia, kirjallisuuden pitkää häntää sekä kiehtovia kirjallisuuden marginaaleja. Vain näin jokaiselle lukijalle löytyisi kirja ja jokaisella kirjalle lukija.

Paluu juurille teknologisen kehityksen lomassa

Koulutuspäivän keskusteluissa nousi esille, että kokoelmatyön tulevaisuuden pohtimisessa olisi kenties aika palata kirjastotieteen peruspilareina pidettyihin ”Ranganathanin lakeihin” ja pohtia, mitä ne tarkoittaisivat nykyajassa. Intialaisen kirjastonhoitaja S. R. Ranganathan vuonna 1931 kehittämät viisi teesiä ovat:

• Kirjat ovat käyttöä varten
• Jokaiselle lukijalle kirja
• Jokaiselle kirjalle lukija
• Säästä lukijan aikaa
• Kirjasto on kasvava organismi

Erityisesti viides teesi ”Kirjasto on kasvava organismi” herättää tunteita. On selvää, että suhteessa työvoimaan, kokoelmat ovat jo kasvaneet hoitajiaan suuremmiksi. Teknologian on pitkään kuviteltu tuovan aineistonhallintaan toimivia ratkaisuja ja varmasti se on niitä tuonutkin. Jostain syystä arjen kokemus kuitenkin osoittaa ongelmien monimutkaistuneen ja hallinnantunteen lipuneen pois kirjastoammattilaisen käsistä.

Koulutuspäivässä pohdimme, onko siis tullut aika luopua hallinnantunteesta ja antaa kokoelmien muodostua orgaanisesti. Vai olemmeko päinvastoin vaiheessa, jossa olisi tarpeen lisätä osaavien asiantuntijoiden päätösvaltaa ja tietoista, valtakunnallista kokoelmapolitiikkaa? Olisiko tärkeää, että pystyisimme toteuttamaan kestävää aineistovalintaa, jota eivät sanele pelkät markkinat vaan koko väestön aidot tarpeet? Niiden tunnistaminen ja kartoittaminen on toki haastava tehtävä. Toisaalta kirjastoilla on jo nyt paljon hiljaista tietoa aiheesta.

Vastuu kirjastojen harteilla

Kysymys palaa vanhaan tuttuun portinvartijuuden teemaan: ulkoistammeko portinvartijuuden toisaalle vai olisiko kuitenkin vastuullisempi vaihtoehto pyrkiä itse vartioimaan omia porttejaan? Niin kauan, kun yleisillä kirjastoilla on lakisääteinen tehtävä edistää lukemista ja kirjallisuutta, tukea monipuolisia lukutaitoja, tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin sekä ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa, näitä tehtäviä tulisi edistää myös julkisten varojen tuomalla taloudellisella vaikutusvallalla.

Tämä näkökulma ja kirjastojen vastuu korostuu entisestään vähälevikkisen kirjallisuuden hankinnoissa jokaisessa Suomen kunnassa, mikäli ostotuki ei enää ohjaa kirjastojen hankintoja. Kirjastojen tulisi itse pohtia, ohjaammeko vapaaehtoisesti budjettia valtavirrasta vähälevikkiseen kirjallisuuteen vai olemmeko valmiita luopumaan kyseisistä sisällöistä kokonaan. Ilman kirjastojen ostoja vähälevikkisen kirjallisuuden kustantaminen tuskin on mahdollista.

Ihan pienellä pureskelulla näihin pohdintoihin tuskin löytyy vastauksia. Koulutuspäivään osallistuneiden kommenteissa muistutettiinkin, että kokoelmatyö on aina ollut haasteellista. Tasapainottelua on väistämättä eri aineistolajien ja formaattien välillä. Miten käy musiikin ja elokuvien? Mikä on painetun ja sähköisen materiaalin suhde? Varmasti olisi aika laajemmallekin yhteiskunnalliselle tavoitekeskustelulle – ja kenties se valtakunnallisen E‑kirjaston myötä onkin jo alkamaisillaan. Esimerkiksi näin:

• Suomi Areena: Mistä kirjat E‑kirjastoon? Suomen kirjastoseura, Juha Manninen
• Valtakunnallinen E‑kirjasto saa vähitellen suuria kustantamoja mukaan – niukka valikoima on ärsyttänyt asiakkaita, YLE/Kulttuuri, Anu Pekonen

Kokoelmatyön ydinkysymykset palaavat lopulta perustavanlaatuisiin kysymyksiin yleisen kirjaston olemassaolosta: Miksi on kirjastoja? Kenelle kirjastot ovat? Mikä on kirjastojen yhteiskunnallinen tehtävä? Ennen kaikkea kirjastojen tulisi pysyä aktiivisina ja vaikuttaa siihen, keillä on tai keille annetaan valta päättää kirjastojen yhteiskunnallisesta tehtävästä ja kirjastojen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kirjastojen suhde kokoelmiinsa ja niiden hallintaan

Kenties 20 vuotta sitten osasimme kirjastoissa paremmin vastata siihen, miksi meillä on kokoelmia ja mikä on kokoelma. Nykyisissä olosuhteissa voi helposti unohtua, että jokaisesta kirjaston perustoiminnosta kokoelmanhoidosta tiedonhakuun ja tiedonhankintaan on joskus tehty akateemista tutkimusta myös Suomessa. Jos tutkimusta ei tehdä, myös ajankohtaiset vastaukset kompleksisiin kysymyksiin jäävät selvittämättä ja vanhat opitkin unohtuvat hiljalleen.

Teknologian rooli kokoelmatyössä on kiistatta tärkeä. Tämän hetken polttavin kysymys on, missä määrin tekniikka voi korvata ihmisen tekemää työtä. Vaikka koneet voivat tarjota apua tilastojen analysoinnissa ja hyllyjen hallinnassa, lopulliset päätökset tekee edelleen ihminen. On tärkeää integroida teknologia osaksi prosesseja ilman, että ihmisten asiantuntemus jää kokonaisuuden jalkoihin.

Koulutuspäivän keskusteluissa nostettiin esille, että kokoelmatyössä kirjastoammattilaisen osaaminen korostuu kaikenlaisessa syvemmässä ymmärryksessä, kirjaston tuntemuksessa sekä historian ja klassikoiden säilyttämisessä. Asiantuntijuuden merkitys korostuu myös erityisesti kirjavinkkausten ja lukutaitotyön yhteydessä. Kokoelmatyössä tärkeää on huomioida eri ikäryhmät ja käyttötarpeet.

Teknologia ja sen tuottama data voivat avustaa kokoelmiin liittyvien päätösten tekoa. Toiminnan ohjaamisessa kohti lakien ja strategioitten tavoitteita tarvitaan kuitenkin asiantuntijuutta niin kuntien tasolla kuin valtiollisellakin tasolla. Kirjastojen on otettava vastuuta sisällöistä kulutustottumuksia syvemmällä tasolla, jotta varmistetaan kokoelmien monipuolisuus ja ajantasaisuus.

Kirjastot tarvitsevat yhteyksiä eri asiantuntijoihin ja kollegoihin sekä sisäisesti että ulkoisesti varmistaakseen, että kokoelmatyössä otetaan huomioon erilaiset näkökulmat ja tarpeet. Keskusteluissa nousi esille huoli suomenkielisten teosten asemasta vieraskielisen aineiston rinnalla. Kirjastojen tehtävänä on vaikuttaa siihen, että suomen kielen asema säilyy vahvana ja että suomenkielinen kirjallisuus säilyy esillä ja saavutettavissa kaikille. Kaiken kaikkiaan kokoelmatyön haasteet ovat moninaisia, ja ne vaativat kirjastoilta työaikaa, asiantuntemusta ja laajaa arviointikykyä.

Kiitos Sini Helminen, Aija Laine ja Tuula Luoma artikkelin tarkistamisesta, sekä kaikki Lappeenrannan koulutuspäivän osallistujat arvokkaista näkökulmistanne!