Pienten kirjastojen kiertue alkoi Etelä-Karjalasta: Parikkalan, Lemin ja Savitaipaleen kirjastot
Teksti: kirjastopalvelukoordinaattori Hanna Pitkänen, Lahden kaupunginkirjasto, alueellinen kehittämistehtävä
Koko korona-ajan tätä on suunniteltu, ja lopulta se onnistui: pitkän tauon jälkeen pääsimme jalkautumaan alueelle. Painopisteeksi valittiin alueen pienimmät (alle 5000 asukkaan) kirjastot, joissa pääsemme käymään harvemmin kuin isommissa. Alueellamme tällaisia kuntia on 14, ja elokuun aikana vierailemme niistä viidessä.
Kiertueen tavoitteena on vaihtaa kuulumisia, kerätä ajatuksia osaamisen kehittämiseen ja muuhun alueelliseen kehittämistoimintaan pienten kirjastojen näkökulmasta, keskustella sote-uudistuksesta ja hyvinvointityöstä sekä viedä kirjastoille tietoa alueellisen kehittämistehtävän ja AVIn ajankohtaisista asioista. Lahden AKEn koordinaattoreiden Hannan, Nooran ja Pasin lisäksi mukana matkalla oli Marko Ojala ESAVIsta.
Lahdenake-somekanavilta julkaisut löytyvät hashtagilla #pientenkirjastojenkiertue.
Parikkalan kirjasto
Kiertue starttasi keskiviikkona 17.8.2022 alueen itäisimmästä kunnasta eli Parikkalasta, jossa vierailimme pääkirjastossa. Kirjastonjohtaja Erkki Sirniö ja kirjastosihteeri Katri Laukkanen kertoivat meille kirjaston kuulumisista.
Parikkalan kunnassa on 4567 asukasta, ja se on muodostunut kolmen aiemmin itsenäisen kunnan liityttyä yhteen. Kirjastopisteet ovat edelleen toiminnassa myös Saaren ja Uukuniemen taajamissa. Kaikki kolme kirjastoa saivat omatoimitekniikan vuoden 2022 alkupuolella, ja käyttöönotto on sujunut mukavasti.
Lemin kirjasto
Seuraavana päivänä aamun ensimmäisenä kohteena oli Lemin kirjasto Lappeenrannan seutukunnalla. Ehdimme nopeasti tavata hyvinvointikoordinaattori Kati Ahosen ja keskustella kirjastovirkailija Annika Viik-Muhlin kanssa ennen kirjaston avautumista asiakkaille. Pääsimme vierailemaan myös kirjaston yhteydessä olevassa asukastilassa, joka avattiin vuonna 2021. Asukastilaa tarjotaan kokouskäyttöön sekä pienimuotoisiin tapahtumiin yhdistyksille, järjestöille ja yksityishenkilöille. (Lisätietoa ja kuvia asukastilasta Lemin kunnan sivulla.)
Lemin kunta on Etelä-Karjalan pienin, 2917 asukkaalla. Kirjaston alue on kirkonkylän keskus, sillä sen yhteydessä sijaitsee asukastilan lisäksi myös kesätori. Kirjaston kassaan voi maksaa muitakin kunnan maksuja.
Savitaipaleen kirjasto
Lemiltä ajelimme naapurikuntaan, 3 261 asukkaan Savitaipaleelle, jossa juttelimme kirjastonjohtaja Tiina Toivasen ja kirjastovirkailija Anu Nio-Myyrän kanssa. Kirjaston kolmas työntekijä on kulttuurisihteeri, jonka työpanoksesta on jyvitetty 40 % kirjastolle ja 60 % kulttuurille. Kirjasto toimiikin vireänä kulttuuri- ja tapahtumakeskuksena.
Kirjastossa ei vielä ole käytössä omatoimitekniikkaa, mutta sellaisen käyttöönotto lähivuosina on vahvassa harkinnassa.
Tällä hetkellä suunnitteilla on lukusalin tilauudistus, joka veisi tilaa entistä olohuonemaisempaan tunnelmaan. Esimerkiksi nuoret usein toivovat kalustukseen sohvia, säkkituoleja tai muita rennompia istuimia.
Kiertueella keskustelimme hyvin monenlaisista aiheita, kuten omatoimikirjastopalveluista, kuntien talous- ja henkilöstötilanteista, koulu- ja vaka-yhteistyöstä ja ikäihmisten palvelutarpeista sekä hyvinvoinnin edistämisestä ja digiopastamisesta. Monet haasteet ovat kaikille kirjastoille yhteiset, mutta kaikissa kirjastoissa on myös innostunutta ja motivoitunutta henkilökuntaa, jolla on pitkältä ajalta kertynyttä asiantuntemusta paikallisiin tilanteisiin ja palveluntarpeisiin.
Oli ilahduttavaa kuulla, että viestintämme, erityisesti uutiskirje on tavoittanut kirjastot. Myös etäkoulutusmahdollisuudet saivat kiitosta, vaikka toivottiin myös, ettei ihan kaikki olisi etänä vaan voitaisiin tavata myös kasvokkain. Toivottavasti me pystymme alueellisen kehittämistehtävän kautta tukemaan kirjastoja jatkossa entistä paremmin!
Kuntien avainlukuja
Kuntien avainlukuja vuodelta 2021 | Lemi | Parikkala | Savitaipale |
---|---|---|---|
Väkiluku | 2 917 | 4 567 | 3 261 |
Väkiluvun muutos edellisestä vuodesta, % | -1,6 | -1,9 | -2,0 |
Alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä, % | 17,4 | 10,1 | 10,9 |
15–64 ‑vuotiaiden osuus väestöstä, % | 55,7 | 48,3 | 49,7 |
Yli 64-vuotiaiden osuus väestöstä, % | 26,9 | 41,6 | 39,4 |