Opintoretkellä Uudenmaan kirjastoissa, osa 1: Kirkkonummen kirjastotalo Fyyri
Torstaina 11.4.2024 pakkasimme ryhmän AKE-alueemme kirjastolaisia bussiin ja lähdimme Kouvolasta Lahden ja Riihimäen kautta kaksipäiväiselle opintoretkelle Uudenmaan kirjastoihin. Ensimmäisenä päivänä kohteenamme oli upea Kirkkonummen uusi kirjastotalo Fyyri. Toisena päivänä jatkoimme opintoretkeä Espoon Lippulaivan kirjastoon, josta julkaisemme artikkelin myöhemmin.
Fyyri sijaitsee Kirkkonummen keskustassa kirkon vieressä. Ensimmäinen kirjastotalo rakennettiin samalle paikalle vuonna 1982. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin kirkkonummelaiset alkoivat haaveilla uudesta monitoimitalosta. He saivat rakennushankkeelle avustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä jouluna 2012 ja Fyyrin rakentaminen alkoi syyskuussa 2016.
Monien vaiheiden kautta projekti valmistui syksyllä 2020. Rakentaminen tuli maksamaan yli 20 miljoonaa euroa, mikä ylitti roimasti alustavan 9,2 miljoonan euron kustannusarvion. Fyyrissä toimivat Kirkkonummen pääkirjaston lisäksi asukaspuisto, nuorisotila, musiikkileikkikoulu ja kunnan työllistymisyksikön pyörittämä kahvila Messi.
Rakennus on arkkitehtonisesti vaikuttava ja se on palkittu Arkkitehtuurin Finlandia ‑palkinnolla vuonna 2021. Lisäksi se on saanut kunniamaininnan vuoden betonirakennekilpailussa vuonna 2020. Rakennuksen ulkopinta on tehty kuparilaatoista, jotka muistuttavat kalan suomuja. Ajan myötä ne patinoituvat ja muuttavat väriään.
Fyyrin torin puoleinen sisääntuloaula on avara ja vaikuttava. Kirjastotalon katossa roikkuu useammassakin kohdassa pitkiä puulastuja luomassa tunnelmaa. Sisääntulon läheisyydestä löytyy myös Porkkala-sali, joka toimii näyttelytilana. Sinne voivat hakea näyttelyä yksityishenkilöt ja yhteisöt vapaamuotoisella hakemuksella. Painoarvoa näyttelyiden valinnassa annetaan paikallisuudelle. Lisäksi kirjastossa on Galleriakäytävä, jossa on käytettävissä yhteensä n. 18 metriä näyttelyseinää.
Iloisissa tunnelmissa lastenosastolla
Fyyrin lastenosasto on värikäs ja kannustaa monipuoliseen toimintaan. Seiniä koristavat taiteilija Linda Bondestamin kirkkaat huopataideteokset, joissa on merellinen tunnelma. Erilaiset aukot ja kolot kutsuvat seikkailuun ja leikkiin – mutta myös lukemaan! Erikoisuutena lastenosastolta löytyy innostava kiipeilyseinä. Osastolle on myös rajattu erillinen sukka-alue, jossa taaperoikäiset voivat rauhassa konttailla karkaamatta.
Fyyrin lasten ja nuorten osastolla on nähty paljon vaivaa yhteisten pelisääntöjen laatimiselle. Nuorten alueella on aktiivista peli- ja kerhotoimintaa kirjaston yhteistyötahojen järjestämänä. Aluetta koristaa biljardipöytä ja oleskelutilaa on runsaasti. Keskellä nuorten aluetta on lasiseinäinen ohjaajien huone, jonne on mahdollista vetäytyä keskustelemaan, jos nuorilla on asiaa ohjaajille. Nuorten aineistot on siirretty pois nuorten alueelta toiseen kerrokseen, jotta nuorillakin on valinnanvaraa hiljaisemman ja äänekkäämmän tilan välillä.
Monipuolisia ja kauniita tiloja
Keskeltä kirjastotilaa löytyvät upeat Lukuportaat, jotka täyttyvät iltapäivisin kirjastoon tulevista koululaisista. Lukuportaat ja estradi ovat käytettävissä myös erilaisiin pop up ‑tyyppisiin tapahtumiin. Lisäksi kirjastossa on 150 ihmisen tapahtumasali Mörne, josta löytyy projektori, valkokangas, äänentoisto ja valolaitteet. Istumapaikkoja on 120 henkilölle ja salista löytyy myös upea Tiina ja Antti Herlinin säätiön lahjoittama 1980-lukuinen Bösendorfer-flyygeli. Salissa voidaan järjestää vain kaikille avoimia, ei-kaupallisia tilaisuuksia. Suosittu tapahtuma on esimerkiksi päivätanssit.
Harmoniaa ja hyvää akustiikkaa
Sisätilojen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota akustiikkaan ja siihen, että tila ei kaiu. Erityisesti varsinaisessa kirjastosalissa näkyvät upeat betoniset rakenteet, jotka luovat paitsi ylvään tunnelman, myös rahallisen äänimaiseman. Seinien pinnoitteena on lisäksi käytetty paljon puurimaviimeistelyä. Uusi kirjastotalo on rakennettu vanhan päälle, mikä ei juurikaan tavalliselle kävijälle näy. Sisälle jääneeseen vanhaan rakennukseen on sijoitettu henkilöstön työtiloja ja varastotiloja. Vanhoista ulkoikkunoista voi työpöytänsä äärestä katsella uuteen kirjastotilaan.
Kiitos kivasta reissusta kaikille osallistujille ja Fyyrin henkilökunnalle mielenkiintoisesta esittelystä ja mukavasta päivästä!
Teksti ja kuvat (ellei kuvassa toisin mainittu):
Noora Oluikpe