Lahden AKEn logo: Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen maakuntaeläimet.
Osmo Penna

Mitä suunnitteilla vuodelle 2023? Kurkistus Lahden AKEn toimintasuunnitelmaan

Vauhdikkaaseen marraskuuhun on mahtunut myös alueellisen kehittämistehtävän vuoden 2023 toiminnan suunnittelu ja rahoituksen haku. Alueellisen kehittämisryhmän kokouksessa 7.10. tiedossamme oli ensi vuoden pääpiirteittäiset teemat, jotka ovat muotoutuneet vuoden aikana käymiemme keskustelujen ja saamamme palautteen pohjalta. Teemojen pohjalta kävimme kokouksessa hyvää keskustelua siitä, mitä ne tarkoittavat itse kullekin ja miten teemat olisi mahdollista huomioida tulevan vuoden osaamisen kehittämisessä.

Riittävän hyvä kirjasto

Vuoden 2023 osaamisen kehittämisen kattoteemaksi on valittu ”Riittävän hyvä kirjasto”. Osaamisen kehittämisen kokonaisuuksissa korostuvat erityisesti kohtaamisen, ohjaamisen ja oppimisen teemat.

Osaamisen kehittämisen kokonaisuudet

Osaamisen kehittämisen kokonaisuuksista vastaavat AKE-koordinaattorit kukin oman vastuualueensa osalta. Tällaisia teemoja nostetaan koulutuksiin ja etäkahveille ensi vuonna:

Asiakaspalvelu ja viestintä / kirjastopalvelukoordinaattori Hanna Pitkänen

Mediakasvatus ja digiosaaminen / mediakasvatuskoordinaattori Pasi Kangas

Sisällöt ja lukemaan innostaminen / sisältökoordinaattori Noora Oluikpe / Hanna Huovinen

Esihenkilö‑, johtamis- ja työelämävalmiudet

Yhteinen Liboppi-oppimisalusta / mediakasvatuskoordinaattori Pasi Kangas

Liboppi on yleisten kirjastojen henkilökunnalle tarkoitettu verkko-oppimisalusta. Lahden AKE hyödyntää Libopin valtakunnallisia ja alueellisia sisältöjä täydennyskoulutuksen järjestämisessä. Lisäksi osallistumme Libopin valtakunnallisen toimituskunnan työhön sekä oppimisalustan valtakunnalliseen kehittämiseen. Tarjoamme myös Libopin käyttötukea oman kehittämisalueen kirjastohenkilöstölle.

Osaamisen jakaminen ja verkostoituminen

Edistämme monimuotoisesti asiantuntijuutta, verkostoitumista ja jakamiskulttuuria:

Lähitapaamiset

Luomme ja vahvistamme asiantuntijaverkostoja:

Teams-ryhmä ja sosiaalisen median kanavat

Tarjoamme Teams-alustan ja Facebook-ryhmän alueen kirjastoammattilaisten keskustelulle, ammatilliselle verkostoitumiselle ja materiaalien jakamiselle. Viestimme sosiaalisessa mediassa ja pyrimme tuomaan alueen kirjastoja ja henkilöstöä esille myös some-sisällöissä ja verkkosivuilla.

Lahti: AKEn kirjastoklubi ‑Teams-kanava ja Kirjastoklubi-Facebook-ryhmä.

Vertaisoppiminen

Tuemme alueen kirjastohenkilöstön perehtymistä kirjastojen palvelutarjontaan ja ‑konsepteihin sekä lähi- että etätapaamisina. Lisätietoa vertaisoppimisesta.

Etäkahvit

Järjestämme säännöllisesti etäkahveja koko kirjastohenkilökunnalle sekä erikseen kirjastonjohtajille ja esihenkilöille. Lisätietoa etäkahveista.

Mentorointi

AKE-kirjastojen mentorointiohjelma jatkuu vielä kevään 2023.

Kirjastopalvelutoiminnan kehittäminen ja uudistuminen

Alueellinen demokratiahanke

Koordinoimme alueellista, aluehallintoviraston rahoittamaa hanketta Minun kuntani – kirjasto yhteisten asioiden keskustelufoorumina ja medialukutaidon tukijana. Hanke alkoi elokuussa 2022, ja hanketyöntekijä on töissä kesäkuuhun 2023 saakka. Hanke jatkuu vuoden 2023 loppuun asti. Mukana olevat yhteistyökumppanit: Imatran ja Lappeenrannan kirjastot Etelä-Karjalasta, Kouvolan kaupunginkirjasto Kymenlaaksosta, Heinolan, Iitin, Lahden ja Orimattilan kirjastot Päijät-Hämeestä sekä Cultura-säätiö. 

Levitämme hankkeen hyviä käytäntöjä alueellisesti ja valtakunnallisesti, yhtenä esimerkkinä muistilista tai ohjeistus tilaisuuksien järjestäjille. Järjestämme hankkeen teemoja tukevaa koulutusta, johon kaikkien AKE-alueen työntekijöiden on mahdollista osallistua (mm. Erätauko-menetelmän ja puhutun selkokielen jatkokoulutukset.) Lisäksi pyrimme sanoittaman demokratian edistämistyötä kirjastoammattilaisten ja kirjastotyön näkökulmasta.

Yhteistyö muiden käynnissä olevien hankkeiden kanssa

Viestimme kansallisen e‑kirjastohankkeen kuulumisista toiminta-alueelle. Edistämme alueen demokratia- ja lukutaito- sekä muiden hankkeiden yhteistyötä ja viestimme hankkeiden kuulumisista ja tuloksista.

Kiertävät sisällöt: Kirja astuu ulos kansistaan (KAUK) ja pakopelisalkku

Jatketaan KAUK-pilottia. Alkuvuodesta 2023 valmistuva KAUK-kokonaisuus koostuu Petri Tammisen ”Kun kohtaat avaruusolennon” ‑kirjaa elävöittävästä rekvisiitasta ja sanataidetehtävistä sekä Osasto 23 ‑kirjaan liittyvästä pakopelisalkusta, jotka suunnitellaan kiertämään kehittämisalueen kirjastoissa.

Avajaistilaisuus ja koulutukset kirjastoille järjestetään keväällä 2023. Pilotoidaan salkkuihin liittyvää logistiikkaa usean kirjastokimpan alueella.

Oppilaitosyhteistyö

Vuonna 2023 valmistuu Anna Heikkisen kirjastojen roolia hyvinvointityössä käsittelevä opinnäytetyö, jonka tilaajana Lahden AKE toimii.

Kaukopalvelu

Jatkossakin Lahden kaupunginkirjasto toimittaa kaukolainoja maksutta muille kirjastoille osana alueellista kehittämistehtävää. Yhteystiedot: kaukopalvelu@lahti.fi