Minun kuntani - kirjasto yhteisten asioiden keskustelufoorumina ja medialukutaidon tukijana. Alueellinen kehittämistehtävä, Lahti.

Hankehakemus lähetetty: ”Minun kuntani — kirjasto yhteisten asioiden keskustelufoorumina ja medialukutaidon tukijana”

Haemme aluehallintoviraston erityisavustusta hankesuunnitelmalla, johon ovat lähdössä mukaan seitsemän alueen kirjastoa sekä Cultura-säätiö. 

Mitä? 

Hanke

Minun kuntani — kirjasto yhteisten asioiden keskustelufoorumina ja medialukutaidon tukijana  

Hankkeen aikana mukana olevissa kirjastoissa järjestetään uutispiirejä, joissa kuntalaiset pääsevät keskustelemaan ajankohtaisista uutisista Erätauko-menetelmää hyödyntäen ja keinoja luotettavan tiedon tunnistamiseen oppien. Mukaan keskusteluihin kutsutaan alueen päättäjiä, viranhaltijoita ja medioiden edustajia. Yksi hankkeen kohderyhmä on venäjänkieliset asukkaat, joilla tiedetään olevan matala osallistumisaktiivisuus kunnalliseen toimintaan ja päätöksentekoon. 

Toiminnalla lisätään kuntalaisten luottamusta lähihallintoon ja edistetään ihmisten välistä vuorovaikutusta sekä kokemusta osallisuudesta yhteisiin asioihin. 

Hakija

Lahden kaupunginkirjasto 

Haettava avustus

Erityisavustus yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelun foorumeina.

Missä? 

Hankkeeseen liittyviä tilaisuuksia järjestetään näiden paikkakuntien kirjastoissa: 

Milloin? 

Hankkeen on tarkoitus käynnistyä kesällä 2022, jolloin projektityöntekijä aloittaisi suunnitelman mukaan työnsä. Hankkeen tilaisuuksia on tarkoitus järjestää joulukuusta 2022 syksyyn 2023. 

Hankkeen toteutus riippuu täysin avustuksen saannista ja suuruudesta. Päätökset avustuksesta saadaan lokakuussa 2021. 

Miksi? 

Keskusteluilmapiiri kunnissa on kiristynyt ja polarisoitunut, ja usein varsinkin verkossa käydyssä keskustelussa jaetaan vääriäkin tietoja tai katsotaan asioita vain yhdestä kärjistyneestä näkökulmasta. Osa kuntalaisista kokee myös yhä vahvemmin epäluottamusta paikallishallintoon ja ajattelee, ettei heidän oma äänensä tule kuulluksi. 

Koemme, että kirjastot voisivat vielä nykyistä paremmin toimia näinä neutraaleina keskustelufoorumeina, joihin yhteisiä asioita voitaisiin tuoda toisia kunnioittaen keskusteltavaksi ja joista voisi saada asioista luotettavaa tietoa. Kirjasto on monelle kuntalaiselle matalan kynnyksen neutraali kohtaamispaikka, joka tavoittaa jo nykyisellään ison osan kunnan asukkaista. 

Koemme, että venäjäkieliset, joka on useimpien kuntien isoin vieraskielisten ryhmä, olisi tärkeää saada mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kokemaan osallisuutta yhteisistä asioista. Jos tästä hankkeesta saadaan hyviä kokemuksia, toimintatapaa on helppo laajentaa myös muiden kieliryhmien edustajiin ja kirjasto voi näin omalta osaltaan tukea kotoutumista omaan kuntaan. 

Tavoitteet  

Tilaisuuksiin osallistuville asukkaille: 

Päättäjille ja viranhaltijoille 

Kirjastoille 

Toimintasuunnitelma  

Hankkeeseen palkataan työntekijä, joka suunnittelee konseptin yhteistyössä kumppanikirjastojen ja Cultura-säätiön kanssa, tuottaa hankkeessa tarvittavia viestintämateriaaleja kirjastojen tarpeisiin ja on mukana tilaisuuksien järjestämisessä. 

Jokaisesta osallistujakirjastosta hankkeeseen osallistuu yhteyshenkilö, jolle varataan työaikaa omassa kirjastossa järjestettävien tilaisuuksien toteuttamiseen. Tilaisuuksia räätälöidään paikallisiin tarpeisiin: pyritään löytämään paikallisesti kiinnostavia aiheita ja sopivia yhteistyötahoja. Yhteistyöstä kiinnostuneiden kannattaakin ottaa yhteyttä hankkeen yhteyshenkilöihin (lista alla). 

Cultura-säätiö osallistuu työajallaan hankkeeseen ja tarjoaa osaamisensa käyttöön venäjänkielisten kuntalaisten tavoittamiseksi ja tukemiseksi sekä toimii hanketyöntekijän ja kirjastojen henkilökunnan tukena hankkeessa. 

Hankkeen alkuvaiheessa hankkeessa mukana oleville kirjastoille järjestetään koulutusta fasilitointiin ja puhuttuun selkokieleen, ja tilaisuuksien suunnittelussa hyödynnetään ammattifasilitoijan asiantuntemusta. 

Suurin osa tilaisuuksista järjestetään lähitilaisuuksina. Lisäksi toteutetaan pari tilaisuutta etäyhteydellä. Etätilaisuuksissa voidaan nostaa paikallisuutisten sijaan valtakunnallisten uutisten näkökulma tai erityisesti venäjänkielisiä osallistuvia koskeva näkökulma. 

Hankkeen tilaisuuksia pyritään linkittämään sopiviin teemapäiviin ja alue- ja eduskuntavaaleihin. 

Hankkeen tavoitteena on, että toiminta jatkuu kirjastoissa myös hankkeen jälkeen ja kehitettyä konseptia hyödynnetään aktiivisesti. Uskomme että kirjastoista voidaan tällaisella toiminnalla luoda kuntalaisille puolueettomiksi koettuja foorumeita, joissa voidaan rakentavasti käydä keskustelua yhteisistä asioista ja tätä kautta purkaa yhteiskunnan polarisaatiota. 

Kutsumme kaikki toimijat mukaan Minun kuntani ‑hankkeen yhteistyöhön! 

Lisätietoa hankkeesta

Pasi Kangas, Lahden kaupunginkirjasto, alueellinen kehittämistehtävä
pasi.kangas@lahti.fi / 044 482 6153

Ota yhteyttä, jos mahdollisuus paikalliseen yhteistyöhön kiinnostaa:

  • Anna-Mari Andersson, Kouvolan kaupunginkirjasto anna-mari.andersson@kouvola.fi
  • Tuula Heino, Iitin kunnankirjasto tuula.heino@iitti.fi
  • Marja Huuhtanen, Lappeenrannan kaupunginkirjasto marja.huuhtanen@lappeenranta.fi
  • Inka Jousea, Lahden kaupunginkirjasto Inka.Jousea@lahti.fi
  • Elina Kelovesi, Orimattilan kaupunginkirjasto elina.kelovesi@orimattila.fi
  • Ari Sareslahti, Imatran kaupunginkirjasto ari.sareslahti@imatra.fi
  • Anna Sidorova, Cultura-säätiö anna.sidorova@culturas.fi
  • Jan-Erik Ylitalo, Heinolan kaupunginkirjasto jan-erik.ylitalo@heinola.fi