Kirjastofillarointi 2023

24.8.2023 – 25.8.2023
klo 8.30 – 18.00
Riihimäki

AKE Porvoon legendaarinen ja järjestyksessään jo viides kirjastofillarointi poljetaan 24.–25.8.2023.

Ai mikä kirjastofillarointi?

Kirjastofillaroinnissa tutustutaan eri kirjastoihin ja kollegoihin sekä edetään ekologisesti pyöräilemällä. Fillaroimme rauhallista noin 15 km:n tuntivauhtia, jota jaksaa peruskuntoinen aikuinen. Kavereita ei jätetä, jokaista odotetaan. Mukana on myös huoltoauto, jonka kyytiin pääsee ylitsepääsemättömän väsymyksen iskiessä. Reitin varrella tutustutaan sekä pääkirjastoihin että lähikirjastoihin.

Reitti – radan varrelta radan varrelle

Lähtöpaikka on tänä vuonna uudistettu Riihimäen kirjasto. Sieltä edetään Lopen kirjaston kautta illaksi Karkkilaan – sekä kirjastoon että yöpymään. Perjantaina jatketaan matkaa Rajamäen kirjaston ja Nurmijärven pääkirjaston kautta Tuusulanjärven suuntaan, Tuusulan pääkirjastoon ja Keravan kirjastoon tutustuen. Matkaa on mahdollista jatkaa omatoimisesti vielä Järvenpäähän, jos polkijalihaksia kutkuttaa.

Alustava aikataulu

Päivä 1: Riihimäki – Loppi – Karkkila (noin 55 km)

8.30– Aamukahvia Riihimäen kirjastossa (Lahden AKE tarjoaa)
9.00–9.45 Uusitun Riihimäen kirjaston esittely
10.00 Lähtö
12.00–13.00 Lopen kunnankirjasto
13.00–14.00 Lounastauko Lopella. Lounasta tarjoavat kirjaston lähettyvillä ainakin Amore Pizza ja Loppi Hovi.
17.15–18.00 Karkkilan kirjasto
18.00– Siirtyminen majoitukseen Tehtaan hotelliin, vapaata iltaohjelmaa, saunomista ja ruokailua

Päivä 2: Karkkila – Rajamäki – Nurmijärvi – Tuusula – Kerava (noin 70 km)

8.00–9.00 Herätys ja aamupala
9.00 Lähtö
12.00–13.00 Lounas Rajamäellä. Kasvispainotteista lounasta tarjoaa ainakin Cafe Muru.
13.00–13.30 Rajamäen kirjasto
14.15–15.00 Nurmijärven pääkirjasto
16.15–17.00 Tuusulan pääkirjasto
17.15–18.00 Keravan kirjasto

Kustannukset

Yöpyminen 60 € per henkilö Karkkilassa Tehtaan Hotellissa. Pyöräilijäseurueellemme on varattu koko Bremerin talo, jossa majoittuminen pääasiassa kahden hengen huoneissa. Hintaan sisältyy myös aamupala sekä leppoisat löylyt rantasaunassa + lakanat ja pyyhkeet. AKE lähettää laskun yöpymisestä. Torstain ja perjantain lounaat ovat omakustanteisia. Jokainen vastaa itse mahdollisesta yöpymisestä Riihimäellä ennen lähtölaukausta.

Ilmoittautuminen ja kohderyhmä

Tapahtumaan voivat osallistua kirjastotyöntekijät ympäri Suomen. Kirjastofillarointi on oiva tapa kasvattaa kuntoa, ekologinen tapa liikkua ja hieno mahdollisuus verkostoitua muiden kirjastoammattilaisten kanssa. Kirjastofillaroinnissa mukana yhteistyössä myös Lahden AKE.

Lisätietoa

Elina Karioja
Informaatikko
elina.karioja@porvoo.fi
040 610 2218