Ilkka Vuorinen
Kirjastot.fi

Teksti ja kuvat alla: hanketyöntekijä Liubov Sidorova

Orimattilan kaupunginkirjaston SelkOrimattila-hanke kehittää kirjastopalveluja maahanmuuttajille ja muille ihmisille, jotka tarvitsevat selkeää suomen kieltä. Hankkeessa suomea harjoitellaan selkokirjoja lukemalla, keskustelemalla, pelaamalla, tekemällä luovia asioita ja kohtaamalla muita ihmisiä. Samalla kirjasto oppii itse ymmärtämään, millaiset palvelut todella madaltavat osallistumisen kynnystä.

Vieraskielisten ihmisten määrä Suomessa kasvaa. Tämä näkyy myös pienemmissä kunnissa. Orimattilassa tarve suomen kielen harjoittelulle on kasvanut nopeasti viime vuosina, mutta mahdollisuuksia harjoitella suomea turvallisessa ja arkisessa ympäristössä ei aina ole riittävästi erityisesti kotoutumisvaiheessa.

Kirjasto sopii tähän tehtävään luontevasti, koska se yhdistää monenlaisia suomenkielisiä tekstejä ja tukee samalla kaupunkilaisten sosiaalista toimintaa. Orimattilan kaupunginkirjaston SelkOrimattila-hanke syntyi näistä tarpeista ja mahdollisuuksista. Hanke on saanut avustusta Lupa- ja valvontavirastolta, entiseltä aluehallintovirastolta eli AVI:lta, ja se jatkuu vuoden 2026 loppuun.

Hankkeen tavoitteena on tarjota aikuisille ja 13–17-vuotiaille nuorille mahdollisuuksia harjoitella suomea, tutustua kirjastoon ja museoon, löytää sopivaa luettavaa ja saada tukea ryhmästä. Samalla hanke vahvistaa kirjaston osaamista kohdata asiakkaita, joiden äidinkieli ei ole suomi tai joille yleiskielen ymmärtäminen on vaikeaa.

Osallisuus alkaa kuuntelemisesta, ei valmiista palvelusta

SelkOrimattilan taustalla on ajatus osallisuudesta. Hanke ei lähde siitä, että kirjasto suunnittelee ensin valmiin palvelun ja kutsuu ihmiset paikalle vasta lopuksi. Ensin on etsitty niitä ihmisiä, joita toiminta koskee suoraan: suomen kielen oppijoita, maahanmuuttajataustaisia aikuisia ja nuoria sekä paikallisia ammattilaisia ja vapaaehtoisia, jotka tukevat suomen kielen oppimista.

Tämä lähestymistapa sopii Orimattilan kaupungin arvoihin ja Päijät-Hämeen Kulttuurisuunta 2030 ‑ohjelman tavoitteisiin. Kulttuuripalvelujen saavutettavuus ja kulttuuriset oikeudet eivät toteudu vain sillä, että palvelu on muodollisesti olemassa. Palvelun täytyy olla ymmärrettävä ja lähestyttävä. Ihmisen täytyy saada riittävästi tietoa ja kokea, että hän uskaltaa käyttää palvelua. Siksi hankkeen toimintaa ohjaavat suurelta osin niiden konkreettisten ihmisten tarpeet ja toiveet, jotka asuvat Orimattilassa.

Hanke rakentuu paikallisen verkoston varaan

SelkOrimattila ei olisi voinut alkaa samalla tavalla ilman paikallista verkostoa, joka tukee maahan muuttaneita ja suomen kielen oppijoita Orimattilassa. Monet verkoston toimijat kohtaavat samoja ihmisiä eri tilanteissa: kotoutumiskoulutuksessa, vapaa-ajalla, nuorisotyössä, seurakunnan toiminnassa, vapaaehtoistyössä ja arjen neuvonnassa.

Kirjaston hanketta ovat alusta asti tukeneet Salpaus Koulutuskeskuksen kotoutumiskurssien opettajat, Yhteiskoulun ja Jokivarren koulun valmistavien luokkien opettajat ja ohjaajat, Orimattilan vapaaehtoiset, seurakunta sekä kaupungin nuorisopalvelut. Erityisen tärkeäksi voimavaraksi on noussut Orimattilan aktiivinen vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoiset ovat auttaneet hanketta tavoittamaan osallistujia ja olleet mukana ensimmäisten yhteisten tapahtumien toteuttamisessa. Heidän kauttaan tieto hankkeesta on kulkenut luontevasti ihmiseltä ihmiselle. Tämä on ollut erityisen tärkeää niille osallistujille, joille kirjasto ei ole ollut ennestään tuttu.

Vertaisohjaajat rakentavat siltoja

Hankkeeseen etsittiin alusta lähtien vertaisohjaajia. Mukaan löytyi kolme maahanmuuttajataustaista henkilöä, jotka osaavat jo hyvin suomea ja voivat tarvittaessa selittää asioita osallistujille myös muilla kielillä. Suomen lisäksi he osaavat englantia, ukrainaa, venäjää, vietnamia, portugalia, japania, tšekkiä ja saksaa.

Vertaisohjaajien merkitys on laajempi kuin pelkkä kieliapu. He näyttävät omalla esimerkillään osallistujille, että suomen voi oppia riittävän hyvälle tasolle jo 2–3 vuodessa. He myös ymmärtävät, miten uusia sanoja kannattaa selittää, millaiset selkotekstit sopivat lukemiseen ja millä tavoin suomalainen kulttuuri eroaa muista kulttuureista.

Tämä on hankkeen ytimessä: suomen kielen oppiminen ei ole vain sanojen opettelua. Se on myös rohkaisua vuorovaikutukseen ja kulttuurienväliseen kohtaamiseen.

Vertaisohjaajat suorittivat selkokielisen lukupiirin ohjaamiseen liittyvään koulutukseen. Kouluttajana toimi selkokielen kirjoittaja ja kouluttaja Riikka Tuohimetsä, joka on myös itse ohjannut vastaavaa lukupiiriä Jyväskylän kirjastossa.

Kirjasto oppii myös itse viestimään selkeämmin

SelkOrimattila ei ole vain yhden kohderyhmän hanke. Se on myös kirjaston ja kulttuuritalon oman osaamisen kehittämistä. Keväällä Orimattilan kulttuuritalon työntekijät, hankkeen kumppanit ja muiden kaupungin palvelujen työntekijät osallistuivat selkokielikoulutukseen.

Koulutuksen aikana osallistujat katsoivat tuttuja palveluja ulkopuolisen silmin. Monet asiat, jotka henkilökunnalle ovat itsestään selviä, eivät ole selviä ihmiselle, joka ei tunne suomalaista kirjastoa, kulttuuritaloa, omatoimikirjastoa, tapahtumakäytäntöjä tai hallinnollista kieltä. Viestintä voi olla liian tiivistä, liian abstraktia tai täynnä sanoja, joita ei kuule arjessa.

Hankkeen aikana on noussut esiin myös tärkeä vuorovaikutuksen kysymys. Monet suomen kielen oppijat arastelevat puhumista, koska he pelkäävät virheitä. Siksi asiakaspalvelutilanteessa pienillä asioilla on suuri merkitys.

Jos asiakas yrittää puhua suomea, ei kannata vaihtaa heti englantiin. Parempi on puhua rauhallisesti suomea, käyttää selkeitä sanoja ja antaa asiakkaalle aikaa. Myös ilmeellä on merkitystä. Keskittynyt ja vakava ilme voi joskus tuntua asiakkaasta arvioinnilta. Kannustava kohtaaminen voi taas ratkaista sen, uskaltaako ihminen käyttää suomea myös seuraavalla kerralla.

Aikuisten lukupiirit alkoivat toukokuussa

Aikuisten viikoittaiset lukupiirit alkoivat 7.5. Maanantaisin kokoontuu ryhmä niille, jotka aloittivat suomen opiskelun vasta tänä keväällä. Torstaisin kokoontuu ryhmä osallistujille, jotka ovat opiskelleet suomea jo hieman pidempään.

Lukupiireihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Osallistuminen on vapaaehtoista, eikä kotona tarvitse valmistautua. Kirjat ja tekstit tulevat kirjastosta, ja teksti luetaan yhdessä paikan päällä. Tämä on tärkeää osallistumisen kynnyksen madaltamiseksi.

Lukumateriaalina käytetään lyhyitä selkokielisiä novelleja. Lukupiirit alkoivat Tuija Hannulan kirjalla Minua varten ei tarvitse keittää sekä Hanna Palonevan ja Kiti Szalain kirjalla Puutarhatontut ja muita novelleja. Molemmat kirjat sopivat hyvin, koska tekstit ovat lyhyitä ja kertomukset liittyvät elämään. Niiden pohjalta syntyy helposti keskustelua arjesta, kulttuurista, tunteista ja sanojen merkityksistä.

Monet osallistujat ovat lukupiirien kautta tutustuneet kirjastoon kunnolla ensimmäistä kertaa. Samalla he ovat saaneet tietoa selkokirjoista, omatoimiajasta, Lastu-kirjastoista, lautapeleistä ja muista aineistoista. Useampi osallistuja on myös hankkinut kirjastokortin hankkeen aikana.

Kesällä kieli lähtee ulos kirjan sivuilta

Lukupiirit jatkuvat kesällä ja niitä järjestetään marraskuuhun lopun asti. Itse hanke jatkuu vuoden 2026 loppuun. Kesällä lukemisen rinnalle tulee keskustelukahvila ja muita kokeilevampia tapoja harjoitella suomea.

Inspiraatiota on haettu muun muassa Pariisin Bibliothèque publique d’informationin eli Bpi:n toiminnasta. Bpi järjestää ranskan oppijoille erilaisia työpajoja: alkeistason suullisen viestinnän harjoituksia, keskusteluryhmiä, kirjoitustyöpajoja, teatteri- ja improvisaatiotyöpajoja, elokuviin liittyviä keskusteluja sekä musiikkiin perustuvia keskusteluryhmiä.

Orimattilassa näitä ideoita sovelletaan paikalliseen mittakaavaan. Suomea voidaan harjoitella museovierailuilla, kävelyillä kaupungissa, peleissä, rooliharjoituksissa, suomalaisia lauluja kuuntelemalla tai osallistujia kiinnostavista aiheista keskustelemalla. Ajatus on yksinkertainen: kieli elää paitsi kirjassa myös tilanteissa.

Nuorten kanssa aloitettiin työpajoista

Hankkeessa tehdään erillistä työtä maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa. Keväällä järjestettiin kaksi osallistavaa työpajaa Yhteiskoulun ja Jokivarren koulun valmistavien eli VALO-luokkien oppilaille. Molempiin työpajoihin osallistui kuusi nuorta. Mukana oli 12–16-vuotiaita tyttöjä ja poikia Ukrainasta ja Filippiineiltä.

Työpajojen tavoitteena oli tutustua nuoriin, kuulla heidän kiinnostuksiaan ja luoda ensimmäinen luottamuksellinen yhteys kirjaston ja osallistujien välille. Samalla hankkeessa kerättiin ideoita siitä, millainen kirjastotoiminta voisi tukea suomen kielen oppimista ja tuoda vaihtelua nuorten vapaa-aikaan.

Osa nuorista tutustui Orimattilan kirjastoon ja nuortenosastoon ensimmäistä kertaa. Työpajassa he saivat itse etsiä kirjastosta ainestoa, jota kiinnosta heitä: kirjoja, mangaa, sarjakuvia, lautapelejä ja muuta. Tämä löytöretki kirjastossa oli tärkeä menetelmä. Se antoi nuorille mahdollisuuden toimia, valita ja näyttää kiinnostuksensa ilman pitkiä selityksiä.

Työpajoissa testattiin myös kirjastossa mahdollisia toimintoja, esimerkiksi lautapelejä ja pinssityöpajaa. Lisäksi nuoret keskustelivat siitä, miksi teinit eivät käy kirjastossa, mitä kirjastossa voisi muuttaa ja millaiset tapahtumat kiinnostaisivat heitä. Osallistujat suunnittelivat yhdessä unelmien kirjastoa ja äänestivät ideoista.

Koska osallistujien suomen kielen taito on vielä kehittymässä, työpajoissa käytettiin paljon visuaalista tukea: kuvia, tarroja, hymiöitä, dioja ja piirtämistä. Keskustelua käytiin suomeksi ja englanniksi, ja tarvittaessa käytössä oli myös ukrainan kielen tuki. Mukana olivat luokkien opettajat ja ohjaajat, kirjaston nuortenpalveluista vastaava työntekijä sekä ukrainankielinen harjoittelija.

Säkkituoleja, elokuvia, pelejä ja oma tila

Työpajojen tulokset olivat hyvin konkreettisia. Nuoret toivoivat, että kirjastossa olisi rennompi ja viihtyisämpi paikka oleskeluun. Yksi tärkeä idea oli hankkia säkkituoleja ja luoda nuorille tila, jossa voi rauhassa olla, lukea, pelata, katsoa elokuvia tai viettää aikaa kavereiden kanssa.

Mahdollisiksi tapahtumiksi nuoret äänestivät elokuvanäytöksiä, pieniä luovia työpajoja ja lautapelejä. Näiden toiveiden pohjalta SelkOrimattila-hankkeen koordinaattori ja kirjaston nuortenpalveluista vastaava työntekijä valmistelevat kesälle useita tapahtumia: leffapiknikkiä, helmirannekoru- ja pinssityöpajaa sekä lautapeliturnausta. Tavoitteena on tuoda yhteen sekä maahanmuuttajataustaisia että kantasuomalaisia nuoria.

Lisäksi hanke etsii mahdollisuuksia käynnistää uuden lukuvuoden alussa läksykerho, jossa maahanmuuttajataustaiset nuoret voisivat tehdä kotitehtäviä kantasuomalaisten nuorten vapaaehtoisten tukemina. Tällainen toiminta voisi tukea sekä kielen oppimista että nuorten keskinäisiä kohtaamisia.

Oivalluksia hankkeen ensimmäisiltä kolmelta kuukaudelta

Hankkeen ensimmäiset kuukaudet ovat osoittaneet, että kynnys tulla kirjastoon ei ole abstrakti asia. Se on usein hyvin konkreettinen. Uudelle asiakkaalle voi olla epäselvää, mistä ovesta tullaan sisään, milloin kirjasto on auki, mitä omatoimiaika tarkoittaa, miten kirjastokortti hankitaan, miten kirjoja lainataan kotiin ja voiko tapahtumiin osallistua, jos oma suomen kieli on vielä heikko. Myös se voi mietityttää, voiko lukupiiriin liittyä myöhemmin, vaikka ei ollut mukana ensimmäisellä kerralla. Saavutettavuus alkaa siis usein ovista, opasteista, selkeistä ohjeista ja ennen kaikkea henkilökunnan empaattisesta kohtaamisesta: kyvystä kuunnella ja selittää ymmärrettävästi.

Moni osallistuja ei aluksi tiennyt, että kirjasto voisi olla paikka juuri häntä varten. Hankkeen aikana osallistujat ovat löytäneet selkokirjojen lisäksi lautapelejä, kieltenopiskelumateriaaleja, omankielisiä kirjoja, e‑aineistoja ja omatoimiajan mahdollisuuksia. Kirjasto voi muuttua mielikuvissa paikasta, joka on tarkoitettu niille, jotka jo lukevat hyvin suomeksi, paikaksi, jossa voi oppia, tavata ihmisiä ja viettää aikaa rauhallisessa ja epämuodollisessa ympäristössä.

Hanke on myös osoittanut, että pelko puhua suomea voi olla suurempi este kuin varsinainen kielitaidon puute. Osallistujat osaavat usein enemmän kuin uskaltavat käyttää. Siksi henkilökunnan ja ohjaajien sävy on tärkeä. Asiakasta ei tarvitse korjata vakavalla ilmeellä eikä “pelastaa” heti englanniksi. Usein tärkeämpää on antaa aikaa, puhua rauhallisesti ja osoittaa, että epätäydellinen suomi hyväksytään.

Selkokieli on osoittautunut hyödylliseksi muillekin kuin maahanmuuttajille. Se auttaa kaikkia, jotka kohtaavat vieraan järjestelmän, vaikean ohjeen, stressaavan tilanteen, heikon lukurutiinin tai uuden ympäristön. Tämä on tärkeä näkökulman muutos: kyse ei ole erillisestä “palvelusta muille”, vaan koko kirjaston viestinnän ja asiakaspalvelun kehittämisestä.

Ensimmäiset kuukaudet ovat opettaneet myös sen, että materiaaleja täytyy usein helpottaa enemmän kuin asiantuntija ensin ajattelee. Jopa selkokirja voi olla aloittelijalle vaikea. Tarvitaan lyhyitä tekstejä, toistoa, taukoja ja mahdollisuuksia selittää asioita eleillä, kuvilla, piirroksilla ja esimerkeillä. Tässä vertaisohjaajien rooli on tärkeä, koska he voivat auttaa arvioimaan, miltä teksti näyttää ihmisen näkökulmasta, joka on itse opiskellut suomea uutena kielenä.

Pieni ja säännöllinen palaute auttaa mukauttamaan toimintaa jo prosessin aikana. Jos teksti on liian vaikea, ryhmä väsynyt, aihe kiinnostava tai tahti väärä, siihen voidaan reagoida jo seuraavalla kerralla. Näin toiminta pysyy elävänä ja mukautuu osallistujien todellisiin tarpeisiin.

Nuorten kanssa on käynyt selväksi, ettei heitä kannata houkutella mukaan vain sillä, mikä aikuisten mielestä on hyödyllistä. Nuoria on hyvä kuulla toiminnan kautta. He voivat valita kirjan, pelin tai mangan, äänestää tarroilla, rakentaa unelmien kirjastoa, kokeilla pinssityöpajaa tai pelata lautapelejä. Heidän valintansa ja toimintansa kertovat usein enemmän kuin keskustelu aikuisten kanssa. Tässä iässä sellainen keskustelu voi tuntua epämukavalta jopa omalla äidinkielellä.

Ehkä tärkein oivallus on kuitenkin se, että hanke opettaa kirjastoa katsomaan itseään uuden käyttäjän silmin. Henkilökunnalle moni asia on itsestään selvä: missä mikäkin sijaitsee, miten kirjastokortti toimii, mitä omatoimiaika tarkoittaa ja mitä kaikkea palvelutiskiltä voi kysyä. SelkOrimattila auttaa katsomaan kirjastoa ei vain tiskin takaa, vaan myös kynnykseltä.

Pieni hanke voi muuttaa kirjaston katsetta

SelkOrimattila on vielä alkuvaiheessa, mutta ensimmäiset tulokset ovat rohkaisevia. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana hankkeen toimintaan on osallistunut yli 50 ihmistä Ukrainasta, Filippiineiltä, Dominikaanisesta tasavallasta, Kongosta, Brasiliasta ja Vietnamista. Heistä 11 on osallistunut kirjaston toimintaan useammin kuin kerran.

Numerot ovat tärkeitä, mutta ne eivät kerro kaikkea. Vähintään yhtä tärkeää on se, että kirjasto on tullut näkyväksi ihmisille, joille se oli aikaisemmin vieras. Joku on saanut kirjastokortin. Joku on uskaltanut lukea ääneen. Joku on tullut lukupiiriin pienten lasten kanssa. Joku on huomannut, että epätäydellinenkin suomi riittää keskustelun alkuun. Joku nuori on löytänyt mangahyllyn, pelin tai paikan, jossa voi vain olla. Joku on löytänyt kirjastosta ihmisiä, joiden kanssa voi tarvittaessa puhua myös omalla äidinkielellä.

Hankkeen ehkä tärkein oppi on tämä: saavutettavuus ei ole vain ramppi, käännös tai selkeämpi lause. Se on myös asenne ja suhde. Se syntyy, kun palvelua suunnitellaan yhdessä niiden ihmisten kanssa, joita varten sitä kehitetään, ja kun toimintaa mukautetaan konkreettisten ihmisten konkreettisiin tarpeisiin.

SelkOrimattila rakentaa kirjastosta paikkaa, jossa suomen kieltä voi harjoitella ilman häpeää. Samalla hanke auttaa tutustumaan uuteen kaupunkiin elävien kohtaamisten kautta: lukemalla, kysymällä, pelaamalla, keskustelemalla ja kohtaamalla ihmisiä, jotka jo elävät samassa kaupungissa.

Kysymyksiä kirjaston työntekijöille

Millaisia haasteita olette kohdanneet hankeen aikana – vaikkapa vieraskielisen kollegan kanssa?
- Haasteita ei ole tähän mennessä hankkeessa tullut vastaan.

Mitä olette oppineet?
- Selkosuomen käsitys on käytännön tilanteissa selkiytynyt ja vahvistunut.

Millaisia oivalluksia olette saaneet maahanmuuttajista ja oman toimintanne kehittämisestä?
- Osallisuus on tärkeää myös maahanmuuttajien kanssa. Hankkeen aikana on luotu uusia verkostoja, joita voi jatkossakin hyödyntää kirjastopalveluiden kehittämisessä.